Logo [DA-Group']
 
 

Ajankohtaista



 

08.01.2019

Kristian Tornivaara nimitetty DA-Groupin puolustusliiketoiminnan kehitysjohtajaksi

DA-Group on nimittänyt Kristian Tornivaaran liiketoiminnan kehitysjohtajaksi puolustussektorille. Kristian vastaa liiketoiminnan kehittämisestä, kansainvälisestä myynnistä ja markkinoinnista. Hän jatkaa edelleen toimitusjohtajan tehtävässään Osakeyhtiö Surmassa, jonka DA-Group osti vuoden 2018 lopulla ja joka on nyt osa DA-Group -konsernia.

DA-Group on nimittänyt Kristian Tornivaaran liiketoiminnan kehitysjohtajaksi puolustussektorille. Kristian vastaa liiketoiminnan kehittämisestä, kansainvälisestä myynnistä ja markkinoinnista. Hän jatkaa edelleen toimitusjohtajan tehtävässään Osakeyhtiö Surmassa, jonka DA-Group osti vuoden 2018 lopulla ja joka on nyt osa DA-Group -konsernia.


Kristian Tornivaara on työskennellyt yli 20 vuotta meripuolustus- ja merenkulkualan vastuullisissa tehtävissä. Viimeiset 12 vuotta hän on toiminut yhtenä perustajajäsenenä Osakeyhtiö Surmassa, joka on laivojen kokonaisvaltaiseen taistelunkestävyyteen erikoistunut asiantuntijaorganisaatio. Kristian on Puolustus- ja Ilmailuteollisuus PIA ry:n hallituksen jäsen.

Kristian tulee vastaamaan DA-Groupin puolustusliiketoiminnan kehittämisestä, kansainvälisistä kumppanuuksista, markkinoinnista ja suhdetoiminnasta.

DA-Groupin toimitusjohtaja on Sami Kotiniemi. Juuso Kaitalo jatkaa puolustus- ja turvallisuussektorin liiketoiminnan johtajana, ja Kimmo Ylander vastaa DA-Group –konsernin liiketoiminnan kehittämisestä ja myynnistä.

Lisätietoa:

Sami Kotiniemi, CEO
puh. +358 29 0800 922, sami.kotiniemi@da-group.fi

Kristian Tornivaara, Chief Business Development Officer
puh. +358 500 515 007, kristian.tornivaara@da-group.fi 


DA-Group suunnittelee ja valmistaa vaativia huipputeknologian ja elektroniikan kokonaisratkaisuja asiakkaiden sovelluksiin suorituskyvyn ja liiketoiminnan edistämiseksi. Palvelemme teollisuusyrityksiä sekä puolustus- ja avaruusteollisuuden organisaatioita. Erikoisosaamistamme ovat sulautetut järjestelmät, elektroniikka ja mekaniikka sekä RF- ja mikroaaltoteknologiat sekä laivojen taistelunkestävyyden ratkaisupalvelut. Hallitsemme tuotteet tuotekehityksestä ja testauksesta valmistukseen ja elinkaaripalveluihin. Vuonna 1995 perustettu yhtiö työllistää yli 100 ammattilaista. Päätoimipaikka on Forssassa sekä toimipisteet Helsingissä, Tampereella ja Kaarinassa. www.da-group.fi

 

Tilaa uutiskirjeemme

Tilaa uutiskirjeemme, pysyt ajan tasalla uusista palveluista, teknologiatrendeistä ja tapahtumista.

 
 
 
x