Logo [DA-Group']
 
 

Ajankohtaista



 

03.08.2020

DA-Group 25 vuotta

DA-Group suunnittelee ja valmistaa teknologisia ratkaisuja aina merenpohjasta avaruuteen asti. Koska maailma muuttuu eksponentiaalisesti, meidän tehtävämme on ratkaista ongelmia ja omalla osaamisellamme varmistaa kiihtyvässä muutoksessa mukana pysyminen. Päämäärämme on olla omavarainen ja jatkuvasti uudistuva, kehittyvä sekä kokonaisvaltainen osaaja.

ME TEEMME YHDESSÄ TURVALLISEMPAA JA KESTÄVÄMPÄÄ MAAILMAA

DA-Group suunnittelee ja valmistaa teknologisia ratkaisuja aina merenpohjasta avaruuteen asti. Koska maailma muuttuu eksponentiaalisesti, meidän tehtävämme on ratkaista ongelmia ja omalla osaamisellamme varmistaa kiihtyvässä muutoksessa mukana pysyminen. Päämäärämme on olla omavarainen ja jatkuvasti uudistuva, kehittyvä sekä kokonaisvaltainen osaaja.

DA-Group on kasvanut 25 vuodessa muutaman hengen insinööritoimistosta isojen kokonaisuuksien tuote- ja järjestelmätoimittajaksi. Suurimpia oivalluksia vuosien varrella onkin ollut kokonaisuuksien hallitsemisesta saatava hyöty vaativissa toimituksissa. Haluamme olla kumppani, joka kantaa kokonaisvastuun asiakkaan puolesta ja eduksi – hallitsemme koko tuotantoketjun ongelmien ratkaisemisesta suunnitteluun ja tuotekehitykseen, tuotevalmistuksesta testaukseen ja ylläpitoon.

Jatkuvasti uudistuvana ja kehittyvänä yrityksenä haluamme toimia ja antaa osaamisemme aina vaan vaativimmille ratkaisuille – merenpohjasta avaruuteen. Tartumme rohkeasti haasteisiin, jotka saattavat olla asiakkaalla vasta ideatasolla. Meillä on paljon monipuolista osaamista, jota voimme hyödyntää laajasti toimialasta riippumatta.

Lauantaina 16. toukokuuta 2020 tulee kuluneeksi tasan 25 vuotta siitä, kun DA-Design Oy:n perustamiskirja allekirjoitettiin. Perustajina oli neljä nuorta opiskelijaa, jotka halusivat tehdä jotain hyödyllistä ja tuottavaa opiskelujen ohessa. Perustajajäsenistä kaksi on edelleen mukana ja he työskentelevät päivittäin yrityksen johdossa, toimitusjohtaja Sami Kotiniemi ja turvallisuus- ja tietohallintojohtaja Kari Vainio.

On olemassa sanonta, että perheyrityksen kvartaali on 25 vuotta. Tämän ensimmäisen ”kvartaalin” eli neljännesvuosisadan aikana, DA-Designista on orgaanisen kasvun sekä yritysostojen myötä kehittynyt teknologiakonserni DA-Group, joka työllistää yli 120 ammattilaista. Konsernin päätoimipaikka on Forssassa ja lisäksi sillä on toimipisteet Helsingissä, Oulussa, Tampereella sekä Turun seudulla.

”Uskon, että me DA-Group eli perhe, olemme yhdessä se mitä me olemme ja juurikin sen ansiosta, mitä me olemme yhdessä tehneet, valinneet sekä ennen kaikkea kokeneet. DA-Groupin tärkein pääoma on sitoutuneet sekä osaavat asiantuntijat ja se on ollut sekä tulee myös olemaan meidän menestyksen kulmakivi”, toteaa DA-Designin perustaja ja konsernin toimitusjohtaja Sami Kotiniemi.

Poikkeusolojen takia joudumme siirtämään DA-Groupin toistaiseksi tärkeimmän merkkipaalun juhlistamista myöhäisempään ajankohtaan, mutta toivottavasti kesäkauden lopulla meillä on mahdollisuus kokoontua yhdessä juhlistamaan ensimmäistä neljännesvuosisataamme. Pidetään poikkeusoloissakin katseet kohti valoisampaa tulevaisuutta ja yhdessä tekemällä me sinne varmasti selviämme!

Kuvateksti: DA-Design Oy:n ensimmäiset toimitilat sijaitsivat Forssan Kehräämöllä. Kuvassa yrityksen perustamisen aikoihin osakkaat Jussi Tiensuu (vas.), Antti Aaltonen, Sami Kotiniemi ja Kari Vainio.

Lisätietoja:

Sami Kotiniemi, Chief Executive Officer
sami.kotiniemi @ da-group.fi

Kari Vainio, Chief Information and Security Officer
kari.vainio @ da-group.fi


 

Tilaa uutiskirjeemme

Tilaa uutiskirjeemme, pysyt ajan tasalla uusista palveluista, teknologiatrendeistä ja tapahtumista.

 
 
 
x