Logo [DA-Group]
 
 

Ajankohtaista

 

31.10.2025

Uusi brändimme kertoo suunnasta, johon olemme menossa

DA-Group on kulkenut pitkän matkan kolmen vuosikymmenen aikana: olemme kasvaneet neljän kaveruksen insinööritoimistosta kansainväliseksi 140 hengen huipputeknologiataloksi, jonka ratkaisut ulottuvat merenpohjasta avaruuteen.

On tullut aika päivittää se, miltä tämä kaikki näyttää, vaikkakaan uusi brändimme ei ole meille pelkkä visuaalinen uudistus. Se on osa laajempaa strategista kehitystyötä ja kertoo suunnasta, johon DA-Group on matkalla, ja niistä asioista, jotka ohjaavat meitä eteenpäin. 

Uusi brändimme kertoo, keitä me olemme, mitä teemme ja miksi. Se heijastaa rohkeaa teknologia-ajattelua, jossa kekseliäisyys, tarkkuus ja periksiantamattomuus yhdistyvät ratkaisemaan haasteita, myös sellaisia joihin ei ole uskottu löytyvän vastauksia.

Edustamme pohjoisesta kumpuavaa rohkeaa ajattelua, jossa kekseliäisyys, uskallus ja periksiantamattomuus kohtaavat teknologian. Ratkaisemme haasteita, joihin ei aina ole tavanomaisia ratkaisuja. Uskallamme ajatella toisin ja hypätä tuntemattomaan. Näin syntyy ääriolosuhteisiin soveltuvaa teknologiaa, jonka maailma muistaa.

Uudistuksen myötä haluamme vahvistaa yhtenäistä identiteettiämme ja viestiä entistä selkeämmin siitä, mikä me teemme ja miksi me olemme oikea kumppani – riippumatta siitä, kenen kanssa teemme yhteistyötä. Haluamme, että brändimme erottuu edukseen erityisesti kansainvälisillä markkinoilla, joissa kilpailu on kovaa ja pelisäännöt hyvin erilaiset, kuin täällä kotimaassa.

Tämä uudistus on askel kohti uudenlaista tulevaisuutta.
Kohti DA-Groupia, joka astuu esiin, kun tavanomaiset ratkaisut eivät riitä.



 

Ajankohtaista



 

Tilaa uutiskirjeemme

Tilaa uutiskirjeemme, pysyt ajan tasalla uusista palveluista, teknologiatrendeistä ja tapahtumista.

 
 
 
loading...
x